12.6.2026 - Pehmonallukat
Tyttäreni teki joskus ihania nuorisolle sopivia ripustettavia pehmohahmoja.
Kangaslaatikoita siivotessa innostuin, että voisin itsekin kokeilla ommella muutaman pehmon jämäpaloista.
Elenalla oli vielä itse tekemänsä kaavat säästössä, joten pääsin aloituksen suhteen helpolla.
Valitsin muutamia kivannäköisiä ja tuntuisia kankaita ja tällaisia niistä tuli.

Kaksi pehmoa tein kukkakuvioisista kesäisistä kankaista.
Ensimmäisen tein nallen kaavalla. Kiinnitin lelusilmät ja tein tyllihameen, jotta olisi oikein hempeä.

Toisen tein kissakaavalla ja laitoin väreihin sopivat eriväriset kiiltävät silmät.

Kun lapset olivat pieniä, ompelin heille itse paljon vaatteita.
Siihen aikaan "uusretro"-kankaat olivat uudelleen "muodissa".
Tilasin netistä kaikenlaisia ihanan värisiä ja kuvioisia frotee- ja bambujoustofrotee-kankaita, joista tuli kivoja asuja.
Kankaat olivat mielestäni niin ihania, etten raskinnut hävittää lopputilkkuja vaan säästin kaikki.
Ruskeasta kukkamekosta jääneistä paloista tulikin tosi pehmeä nallukka.
Oi mitä muistoja tämä väriyhdistelmä tuokaan mieleeni. :)

Sileänpehmeä velour-kangas oli myös yksi suosikkini lasten puseroissa ja housuissa.
Sitä oli myös pieniä paloja säästössä, ja sain kasattua niistä tämän.

Nämä ovat tarkotettu maskoteiksi, esimerkiksi laukkua somistamaan.
Eivät sovellu pienten lasten leluiksi erilaisten lisäosien vuoksi.
Mikä pehmoista on suosikkisi?
Itse valitsisin kisulin isojen kiilusilmien vuoksi.