Raikkaassa aamuilmassa käytiin taas joka-aamuinen lenkki. Ekaks toivotettiin päkättimille huomenta ja annettiin niille aamupalaks leipää. Sit matka jatku, moikattiin ponipojat ja eikun eteenpäin.
Takastullessa ponipojat järjestikin meille juoksunäytöksen jota jäätiin ihailemaan. Tanner vaan tömisi, kun 5 ponipoikaa laukkasi kilpaa, täyttä vauhtia laumana pitkin laidunta. Vähän jännitti kun kiisivät harjat hulmuten ohi ihan läheltä, vaikkei niit pelätä tarvii, ne on meijän kavereita. Sovittiin mutsin ja Lyylin kans et mä saan olla tuomarina ja päättää kuka voittaa. Mä päätin laittaa sen pienimmän shettiksen voittajaks kun se on niin kiva.
Päivälenkillä sit taas mennään sänkipellolle juokseen ja illalla heinäpellolle, sitten taidetaan mennä viel iltasella toivottamaan hyvää yötä lampaille ja poneille. Nyt kun jaksaa taas lenkkeilläkin, kun helteet on ohi.
Tuolta lenkin varrelta mami kerää aina rentunruusuja tuliaisiks lambeille, ne tykkää niist ihan hirmusti. Aina kun ne näkee et me ollaan palaamassa lenkiltä, ne tulee juoksujalkaa tohon aidanviereen odottamaan tuliaisia ja seurusteleen meijän kanssa. Se musta on vaan jännää, kun ne usein pissii yhtaikaa kun suu jauhaa horsmaa. Onkohan se kivaa, mun tekis kans mieli kokeilla. Ai niin, enhän mä voikkan koklata, mähän syön aina sisällä, ja mähän en sisälle pissi. Täytyykin pyytää et mami antas mun ruokani tonne pihalle, niin sit voisin kokeilla.
Eilen kävin Kouvolassa näyttäytymässä kehässä. Taisin olla hyvä, kun olin VSP. Sain nätin pokaalinkin. Tuomari oli tiukka täti, ei paljon pinkkiä jaellut.
Ja sitten saat vilkasta vähän taivaalle mamin ottaman kuvan myötä.
Yhtenä päivänä aamulenkillä oli tällanen kuvio taivaalla. Siin on menty kovaa ristiin, rastiin et kuvio on syntyny. Onneks eivät olleet yhtaikaa tossa risteyskohdassa. Mä katselen aina taivaalle, kun kuulen et siel on joku menossa jonnekkin. Helikopteri usein menee ihan tost katon yli. Kerran mä pelästyin ihan hirmusti kun semmonen ääntä nopeempi kone meni ihan tosta peltojen yli ja puunlatvoja hipoen. Lampaat, ponit ja lehmät meni ihan paniikkiin ja juoks hätääntyneinä pitkin laitumia. Ne ei tajunneet, niinkun en mäkään, et mitä hirveetä tää on. Mami sano et se oli joku hävittäjä ja et ne ei sais lentää noin matalalla muulloin kun sillon kun niillä on joku näytös, eikä ne sillonkaan noin matalalta lennä. Joku torvi sitä varmaan ajo.
Mä haluaisin joskus päästä lentokoneeseen, kun en oo ollu. Laivalla oon matkustanu niin paljon etten ees muista kuinka monta kertaa. Mut lentämään viel pitäs päästä.
18.08.2010 09:29
Syksy saapuuu..
Eipä oo taaskaan paljoo kerrottavaa, kunhan aikani kuluks jotain kirjottelen. Laiskotellen tää aika on kulunut. Lenkillä kyllä oon käyny pari kolme kertaa päivässä. Nyt kun on ollu vähän viileempää ja viljaakin puitun niin on taas päässy sänkipellollekin juoksentelemaan. Jotain uuttakin lenkin varrella on näkyny, yks kerta semmonen pienen pieni ruskee pupunpoikanen nökötti tossa tien vierellä koivun juurella. Oli niin samanvärinen maaston kanssa, ettei se paljoo siitä erottunu. Tytyjen kanssa vaan hiljaa sitä häiritsemättä ihailtiin, mami kun on opettanu, et kaikki pienet, kuten linnut, kurret ja pupunpoikaset on jätettävä rauhaan.
Nähtiin me kettukin yhdellä aamulenkillä. Siellä se seisoi keskellä lehmien laidunta. Aika rohkee, kun ihan vähän matkan päässä siitä oli kymmeniä lehmiä. Me yritettiin hiljaa mennä lähemmäs et ois nähty se vähän paremmin. Mutta vaikka lähestyttiin sitä ihan hiljaa, se varmaan vaistos meijän tulon ja lähti vikkelästi pois laitumelta, meni tien yli ja hävis mettään. Me sitten vaan saatiin haistella sen jälkiä tiellä.
Ai niin, käytiinhän me porukalla kylässäkin. Yks päivä mami pakkas meijät kaikki autoon ja sano et nyt tehään jotain kivaa. Ajeltiin pitkin tuttua tietä ja tuttuja maisemia. Vähän tultiin levottomiks kun huomattiin et nyt ollaan vanhan kodin tuntumassa. Innostuttiin, et nyt saadaankin tutkia vanhaa kotipihaa. Mut eipä mami ajanukkan sinne, vaan kurvas toiseen tuttuun paikkaan. Oltiin Marjan pihalla, ja et usko, miten riemuissamme oltiin, kun nähtiin et se ootti meit pihalla. Mutsikin huus ilosta suoraa huutoo, melkein teki korvista pahaa. Kun päästiin pois autosta, hypittiin ilosta ja pussattiin Marja ihan märäks. Piti sitten tutkia sen koko piha ja koti sisältäkin, et mitä uutta siel on. Lenkilläkin käytiin muistelemassa entisii lenkkejä.
Lauantaina kävinkin sitten shelttishowssa. Siellä oli, kuten varmaan nimestäkin arvaat, pelkkiä shelttejä. Oli vanhoja tuttuja sekä uusia tuttavuuksia. Ihanaa on aina kun kerralla näkee paljon omanrotusia kavereita. Laitan sulle yhden kuvan, jonka Saaren Sirpa on ottanut musta ja mamista.
Ja mami kehtaa sanoo, et mä oon lihava ja pitää mua jatkuvasti dietillä, mä saan olla nälässä koko ajan. Kattois vaan itteensä tossa kuvassa, niin näkis kuka se läski on ja joutas dietille. Kokeilis ite miltä tuntuu kun ei saa ruokaa kun tipan, tietäs miltä musta tuntuu. Mä kun niin tykkään ruoasta ja makupaloista, en tykkää kun en saa niitä niin paljon kun haluun. Se yrittää selittää mulle, et saan riittävästi ruokaa, liiat makupalat on vaan pahasta, niistä kertyy vaan turhaa läskiä vyötärölle ja et normaalipainosena mä pysyn paljon terveempänä.
Terkkuja vaan kaikille dieettiläisille.
09.08.2010 07:14
Ukkosmyrskyä.
Olen tässä vaan lepäilly helteen helliessä, mitä nyt parit näytelmät käynyt. Ollu sellasta hiljaiseloo, ettei oikein mitään kerrottavaakan oo ollu, mut nyt taitaa olla.
Lämmin oli eilenkin, se sama 33 astetta mikä jo on muuttunu melkein vakiolämpötilaks, mitä nyt välillä käväs 35 asteessa. Aurinko paisto koko päivän tuon ison naapurimme metsäpalojen lähettämän savuharson läpi ja tuuli puhalteli. Illalla sitten kaikessa rauhassa lepäiltiin tytyjen kanssa, mamin katsellessa telkkaa, kunnes puol kymmenen jälkeen kuva häipy telkasta. Mami sen sulki, lähdettiin pihalle käväsemään. Tuli aivan tyyni, lehtikään ei puissa liikkunut, harmaa hämärä peitti koko tienoon.
Alkoi kuulua tasainen jyrinä etelän suunnasta joten siirryttiin sisälle, suljettiin ovet ja ikkunat. Sitten räjähti. Myrsky puhkesi, samalla taivaan vesihanat aukes täyteen tehoon. Tuli täys pimeys, sähköt katkesi. Sade piiskasi ikkunoita, myrsky raivosi ja sitten koko maisema oli salamoiden valaisema. Salamoi joka suunnassa, jyrinä oli taukoomaton, taivas leiskui varmaan sadoin salamoin. Me kaikki istuttiin lattialla ja ihmeteltiin ja ihasteltiin luonnon valtavaa näytelmää. Onneks me ei pelätä ukkosta, mami on opettanu, et ei se pelkääminen mitään auta, ukkonen iskee jos on iskeekseen. Ei pelkääminen sitä estä iskemästä, tekee vaan itelle kurjan olon. Läheteltiin vaan toivomusta tuonne ylös, ettei tulisi mitään pahoja tuhoja. Pikkuhiljaa sitten alkoi salamointi vähetä ja käytiin kurkistamassa pihalle, ettei mitään suurempia vahinkoja olis. Kaikki näytti suhtkoht normaalilta ja joskus puolenyön jälkeen alettiin nukkumaan. Mami sanoi, et vanhaks hän on eläny, mut tällaista ei ennen oo kokenut.
Aamuyöstä sitten sähkötkin palasi, pätkivät kyllä vielä jonkin aikaa, mut lopulta toimivat normaalisti. Aamuvarhasella sitten herättiin lyhyiden yöunien jälkeen ja mentiin pihalle tarkemmin mahdollisia tuhoja katsomaan. Ei siellä mitään isompaa ollu, matot oli hävinny rappusilta, kukka-amppelit lennelleet ympäri pihaa samoin kun liikkeelle lähteneen roskiksen sisältö. Ja puutarhakeinu, semmonen vanhanaikanen puinen painava, oli vaihtanu paikkaa. Onneksi ei tullut semmosia tuhoja, mitä tuolla muualla päin on tapahtunut.
Ja tästä se kesä taas jatkuu yhtä kokemusta rikkaampana.
Tässä meidän savusumun himmentämä, savulle haiseva maisema.
18.07.2010 09:01
Ja helle senkun vaan jatkuuu...
Aurinko paistaa ja lämmintä riittää. Eilen kävin kavereita tapaamassa Mäntsälän urheilukentän näytelmässä. Hyvin sielläkin tarkeni, mami sano et sen aivot paistu ihan kunnolla. Mä kyllä epäilen lisäks et aurinko tais pistää sitä, kun se valitti koko illan, et sen päätä särkee. Mitäs on auringossa paljain päin, sen siitä saa. Mä sentään olin paljon järkevämpi, menin aina välillä häkkiin piiloon auringolta.
Kävin taas aamulla aikasin lenkillä, ekaks suunnistin Marin lehmien luo, sitten ponipoikien luo ja lampaathan onkin ihan tossa vieressä. Samalla laitoin poneille ja lampaille raikasta vettä päiväks. Mähän kerroin et mä lupasin huolehtii niist, kun ne on tässä mun vieressä, ja mä kuiteski käyn juoksentelemassa tossa niitten viereisellä apilapellolla aamuin illoin, muulloin päivälläkin, mutta en nyt helteellä. Musta on hirmu kivaa, et mä saan vähä hoitaa niitä. Ponipojatkaan ei oo enää karkailleet. Huomasvat varmaan sillon kerran karatessaan, ettei se kannata, kun kuitenkin ne saadaan kiinni ja laitumelle takasin. Ja mikäs niille sen mukavampaa onkaan, kun kirmailla pitkin laidunta, sitä on niin kiva katsoo, kun ne laumana juoksee harjat hulmuten. Melkein tekis mieli mukaan, mut mami ei anna mennä. Mä en ymmärrä miks, mähän voisin paimentaa niitä, olenhan mä paimenkoira.
Lampaist ei viel ookkaan kuvaa, joten siis tässä ovat. Niitä mä voiki katella ikkunasta koska vaan.
10.07.2010 15:37
Edelleenkin
kesä vaan jatkuu, jatkuu lämpimänä, joskus tuntuu et liiankin lämpimänä. Mut ei se mitään, nautitaan kesästä nyt kun se on. Apilapellossa lentelee perhoset, pörrää kimalaiset, sirkkakin on saanu viulunsa viritettyy soittokuntoon. Niit on kiva kuunnella lehmää leikkiessä ja juostessa pitkin poikin laidunta.
Päivät on löhöilty pihassa ja välillä kun on tuntunu liian kuumalta, on käyty viilentymässä tuulettimen puhalluksessa sisällä. Mami on peseskelly mattoja, siit on saatu välillä kivoja vesisuihkuja niskaan. Lenkkeilty on vaan aamukasteen aikaan ja illansuussa, ja samalla huolehdittu et ponipojilla on raikasta vettä juotavaks. Lampaitten vedest kans on pidetty huolta ja annettu niille herkuteltavaks näkkileipää ja rentunruusuja, niist ne tykkää ihan hirmusti. Niit onneks kasvaa paljon siin pellonreunalla.
Ja nyt vaan jatketaan löhöilyä.
03.07.2010 07:18
Kesälaitumella ;o)
Me vaan laidunnetaan apilapellossa ja pihalla nautitaan kauniista, lämpimästä kesästä. Jatkuis vaan tällasena pitkään. Mä en tykkää kesällä sateesta, se kuuluu syksyyn. Aurinkoo ja lämmintä pitää kesä olla, kauniita kukkia ja linnunlaulua, eikä kiirettä mihinkään.
Ponipojat muutti vähä kauemmaks, tohon apilapellon taa isommalle laitumelle ja päkättimet tuli tohon lähimmäks naapuriks. Nyt mul on uusii hoidettavii. Kyl mä edelleenkin ponipoikiakin paimennan. Mä käyn aamuin, illoin ja päivälläkin niit lenkillä moikkaamassa. Ekaks moikkaan lambit, sit käyn vilkasemassa ammuja ja sit mä meen kattoon et ponipojat on kaikki pysyny laitumella ja et niillä on kaikki hyvin. Lenkin päätteeks jäädään juokseen tohon apilapeltoon. Siinä me leikitään lehmää, ruoho on niin makeeta et sitä on pakko syödä koko ajan leikin lomassa.
Äsken makoiltiin tos pihalla, kun Lyyli huomas, et joku musta tulee tuolt tietä pitkin meille päin. Katottiin ekaks, et mikähän se on. Annettiin sen tulla tohon aidan taa asti, ja sit tehtiin yhteinen haukkuryntäys ja pelästytettiin se. Arvaa vaan saiko se vauhtia kinttuihin, kun se paksu häntä pörheenä säntäs karkuun. Ei se ehtiny tajuun et aita oli välissä. Eikä me sille muuta olis tehty, kun vaan sanottu sille et pysy pois meijän reviiriltä. Ai niin, pitäähän mun kertoo mikä se oli. Kissahan se vaan, vähän villi sellanen. Tuolla sitä aina lenkillä joskus nähdään, ei se moikkaamaan tuu, kattelee vaan meitä vähän matkan päästä. Mami on vähä lupaillu, et mä vaikka voisin saada syksyllä oman kisun. Saas nähdä miten käy, ei sen lupaukset aina pidä paikkaansa. No, sen näkee sit syksyllä. Sitä ootellessa mukavaa kesää.
24.06.2010 06:50
Lämmintä, aurinkoista, mukavaa Juhannusta
toivotan kaikille.
22.06.2010 17:16
Kesää...
Olen nauttinut kesästä ja kotonaolosta. Lauantaina Merikin tuli näyttään et on kasvanu jo isoks tytöks. Oli sillä mukana Tyyne ja Hilja ja Saarakin. Leikittiin juoksuleikkejä, oli kiva kun oli muitakin juoksemassa, ettei vaan mutsi ja Lyyli. Tytöt vähä ihmetteli noita mun uusii kesänaapureita, ponipoikia. Hilja kävi vähän välii niitä haukkumas, kun ei oikein tajunnu, et mitä ne on. Mun pitikin sit käydä näyttämässä tytöille, et on mulla isompiakin naapureita. Tos tien vieressä on taas isot valkoset lehmät laiduntamassa. Ne tais pikkusen tyttöjä pelottaakkin, on ne niin isoi. Samalla käytiin ottamassa kunnon juoksut heinäpellossa. Sit tytöt olikin tarpeeks väsyjä lähteen kotimatkalle. Otettiin mekin tytyjen kans päivänokoset.
Noo ponipojat on vähä niinkun mun vastuulla, mun pitää pitää niit silmällä, et ne pysyy laitumella, eikä lähe mihinkään seikkailemaan. Kun mä sunnuntai-aamuna lähdin Kotkan Ruusu näytelmään ja tulin kotiin vasta iltasella, niin eikös ne vaan just silläaikaa ollu karannu laitumelta tonne viljapeltoon. Onneks oli saaneet ne takas laitumelle, ennenkun ehtivät lähteen mihinkään pitemmälle. Mut kait se niin on, et pojat on poikii, niitten pitää vähän seikkaillakkin Mami sano mulle, et mun ei auta lähtee mihinkään pitkälle,ettei jää hommat hoitamatta. No, onneks ei mulla nyt vähään aikaan oo ees näytelmii, vast joskus enskuussa, joten olenkin suurimmaks osaks kotosalla. Toivottavasti kesä jatkuu lämpimänä, eikä sada vettä, niin mikäpäs tässä sitten ois olla. Kohta onkin juhannus.
15.06.2010 10:21
Matkakertomuksen viimeiset vaiheet...
Lopulta bussi tuli ja päästiin hotellille. Alko taas operaatio hissillä ylös ja huoneeseen. Sinne päästyä ekaks annettiin Tarun saamaa lääkettä kipeille ja canikuria koko muulle poppoolle, paitti mulle. Mäkin otin varalta Inupektii, vaik olinki jo kotona alkanu ottaan viikkoo ennen matkalle lähtöö maitohappobakteereit ja pari päivää ennen vattansuojalääkettä ja jatkanu koko matkan ajan. Sit Taru pesi ripulikoirat ja niitten häkit ja käytiin ulkoilemassa. Me alettiin ulkoilla kahes osas, tyttö- ja poika-porukoilla, kun sil nartul oli viel jotain juoksun jälkimaininkei ja pojat tahto sekoilla sen seurassa. Siks mä jatkos otinki sen sitte matkustaan mun häkkiini, vaik mulla ois ollu enemmän tilaa, kun olisin saanu olla yksin omas häkissäni.
Syötiin vähä mitä sattu oleen evästä, ei mamil ollu mahiksii lähtee hakeen mitään kaupast saati mennä syömään, kun ripulit ois voinu alkaa uusiks ja ois voinu sotkeentuu huonekki, ois saatu iso lasku. Mulla kyllä oli kotieväitä koko matkan ajaks ja enemmänki, mut mamin omat eväät oli aika vähis. Sitten mentiin nukkumaan, oltiin tosi väsyneitä rankasta näyttelypäivästä. Kaikki nukku yön ihan hyvin, ripuli oli helpottanu.
Aamulla ensin kaikki sai viel läääkkeet ja pakattiin kaikki tavarat, ei tultas enää hotelliin, vaan lähettäs suoraan näyttelystä kotimatkalle. Mamiki uskals hätäseen käydä aamupalalla. Sit hissinpyydystykseen.
Ja vaihteeks hissin lopulta tultua, mä juutuin taas kärryineni hissin oven väliin. Mami ei millään meinannu saada mua siit oven välist pois, mut lopulta onnisti, ei kuitenkaan millään mahduttu siihen hissiin, ja mami huomaski syyn, se ovi ei auennukkan kokonaan. Jäätiin oottaan toista hissii, ootettiin et tulee semmonen mihin on aikasemminkin mahuttu. Lopulta oltiin alhaalla ja bussissa menossa näyttelypaikalle. Onneks kehä oliki tänään alakerrassa, ei tarvinnu kanniskella kärryi kun ne pihaalle tuovat raput.
Siinä sitten ooteltiin kehän alkua.Mua väsytti, olisin vaan halunnu olla häkis, pelotti vähän et tulenks mäkin nyt kipeeks. Kaikki toiset oli paljo pirteempii ja pärjäs paremmin ku eilen. Ei ihme, et ne ei eilen kipeinä jaksanu esiintyy. Mä en taas sitte viittiny liikkuu kovaa, mua laiskotti ja olin jo ihan kyllästyny koko hommaan. Tuomari oli semmonen liiketuomari, ois halunnu et liikutaan reippaasti. Sainki vaan erikakkosen ja tuomari huomautti mun läskeistki hiukka. Sano, et jos mä oisin hoikempi, jaksaisin juosta vähä kovempaa. En mä nyt mikään läski oo, vaik pääsinki mamilt salaa kerään hiukka painoo lisää.
Siel oli varmaan 40 astetta lämmintä, oltiin ihan venttii kaikki, lähdettiinki heti shelttikehän jälkeen pihalle, siel ees hiukka tuuli, niin oli kaikkien kivampi olla. Käytiin puistossa kävelemässä, ja kun mami laitto meit tyttöi häkkiin, se sano et taas haisee, jäiks jommankumman housuihin jotain. Mut sit se huomaski, et haju tuliki taas sen omast kengäst. Miten se oliki taas astunu koirankasaan, se oli sotkenu housunpunttinsakin. Se on kyl taitava tos hommas, vaik hehtaarin alueella ois ainoastaan yks kasa, se on taatusti sen kengänpohjassa. Vaihtovaatteet oli kaikki bussissa eikä sen auttanu muuta kun käännellä puntit ylös niin et se kakka jäi sinne käänteeseen. Kun päästiin asettuun bussiin, sen pitiki sit heti vaihtaa puhtaat housut.
Siin meijän pihalla ootellessa tuli yks meijän bussilaisist ulos ja kerto, et siel sisällä yläkerrast putos yks pieni, karvanen koira alas, joku haki sen pois siitä lattialta ja siihen jäi vaan märkä läntti. Kyllä oli kauhee kohtalo pienellä koiralla, ihan tuli surullinen olo. Kaikkee sitä voikin näyttelyissä satuu. Kotimatkalle päästiin lähtemään sitten vasta joskus 7 jälkeen, oli jo ikäväkin äiskää ja Lyylii, mitenkähän ne on kotona pärjänny. Varmasti ihan hyvin, onhan Mari pitäny niist hyvää huolta.
Hartaasti toivottiin, että päästäs tullista hiukka nopeemmin läpi kun tullessa, ja päästiinkin vajaassa tunnissa. Kaikki oli ok, ja matka jatku, kerran pysähdyttiin ja käytiin ulkona. Yritettiin nukkuakin, kunnes taas tutut tuoksut leijaili autoon. Collie-pojan ripuli oli tullu takas ja häkki haisevassa vellissä, onneks poika oli yksin häkissään. Taru taas kerran siivos koiran ja häkin, mätettiin sille kaikki loput vattalääkkeet, mitä mun lääkkeistäni oli jäljellä, saatiin viel tylosiinii pommien omistajalta ja matka jatku. Päästiin jo Latvian puolelle, kun taas levis tuoksut autoon. Nyt haju tulikin mun häkistäni, mun kaveri prujautti oikein kunnon vetelät häkkiin ja mun päälle, ei kun mami vaan siivoomaan. Kaveri oli sotkussa, mä olin sotkussa, häkki oli sotkussa. Mami siivosi sen mitä bussin kulkiessa pysty ja pisti likaset häkinpehmusteet muovikassiin ja oman tyynynsä ja peittonsa tilalle, kun mun varapetitki oli jo sotkettu. Ja taas piti pyytää Tylosiinii pommien omistajalta, kun mamilla ei ollu enää mitään lääkettä, ei ollu varannu lääkkeitä kun sen verran mitä kuvitteli mun tarviivan jos kipeeks tulisin.
Arvaa vaan, tuliks siinä sitten enää uni silmään, puoliyö oli jo pitkällä takanapäin. Lopulta saavuttiin Tallinnan terminaalille, kello oli hiukka yli viis. Alkovat tavaroiden ulosheiton autosta ja pakkaamisen alustoille. Kun tultiin häkistä pihalle, mun turkki oli ihan likanen ja mä haisin ripulille.Kaveri oli siinä kunnossa, et vaikka mami litran vesi pullollisella yritti sen housuja huuhdella, niin ei lähteny kun päällimmäiset. Mut kun ei ollu vettä enempää ja terminaali aukes vast varttii vailla kuus. Ei siinä muuta voinu, kun lastata kärryyn tavarat ja häkki ja laittaa meijät likasina häkkiin.
Lopulta päästiin terminaaliin , mami kävi vessassa vähä itteensä siivoomassa, sano et tuntuu kun ois ihan liasta tahmeena. Ihan samalt mustakin tuntu. Taru käytti collie-pojat ulkona, niil ei onneks enää ollu ripulia, se kipee kyl mätettiin siel Latvian puolella niin täys lääkkeitä, et pakko niitten oli tehota. Selttipoika tuli ulkoo takas housut siinä siivossa et pahaa teki, nyt sillä ruikku oli alkanu uusiks. Ei kun vessaan housujen pesulle. Laiva lähti 8 aikaan kohti kotoo, puol kaheksan jälkeen päästiin suunnistaan laivalle, ja taas piti päästä kerrosta ylemmäks, mistä luiska laivalle alko. Ja nyt, yllätys, yllätys, hissi oli sen verran iso-ovisempi, et mäkin mahduin kärryineni siihen ovenväliin juuttumatta. Sitten vaan pitkin rämisevää rallia laivaan, mentiin samaan hyvään paikkaan missä tullessaki oltiin, oli nääs sama laiva.Ja koko laivamatkan nenussa tuoksui ihana ripulin haju.
Lopultakin oltiin kotisatamassa, nyt päästiin ihan hyvin laivasta maihin, ei enää juututtu hissiinkään. Ootettiin et shelttien mami tuli hakeen ne ja sit me lähdettiin taksijonoon. Mami oli sitä mieltä, et me ei mahduta mihinkään muuhun kun tilataksiin, mutta tietenkään ei yhtään tilataksia ollu jonossa. No, mehän ootellaan, jäljellä oli enää pari autoo, toisessa vähän vanhempi kuski. Mami meni pyytään että se tilaisi meille tilataksin, niillähän on yhteys taksikeskukseen. Mutta... ei se ollu yhtään palveluhalunen se taksisetä, mami sai pyyntöönsä vastauksen, että mee ite soittamaan. Mami kysy uudestaan et eikö kuski nyt vois soittaa, niin se osotti vaan sormella terminaaliin päin ja sano että ei hän soita, hän antaa numeron mee tuolta ite soittaan. Siinä vaiheessa mami alko jo hikeenyyn, ja sano että mee ite tän kärryn kans niin näät onnistuuko. Soita nyt mulle se auto, eikös se kuulu jo asikaspalveluunkin.
Se tais auttaa, kun setä otti sit puhelimen, mutis kyl vielä, et mahtaakohan se vastata. No tottakai vastas, aika pikaseenki viel ja sitten kuski sano puhelimeen, et täällä yks rouva kaipaa tila-autoa. Ja meille, et ne lähettäävät meille auton. Mami sano viel et hyvä on, ei ees kiittäny, oli jo niin täys koko ukkoo.Siirryttiin sit sivummalle ootteleen. Oli kulunu parikyt minuuttii, kun nähtiin tilataksin tulevan, mut se kurvaskin lähtevien puolelle. Ajateltiin, et kun se on kuormansa purkanu, se tulee hakeen meijät. Kukkua kans, se kurvas jostain näkymättömiin ja me hölmönä tuijotetaan sen perään. Oltiin siinä sitten kaikkien töllisteltävänä, nimittäin taksia tuli ja meni ja odotti asiakkaita, tuojottivat meit ja miettivät varmaan, et mitä me siin ootetaan, miks kyyti ei kelpaa.
Ootettiin viel jonkin aikaa, sit ei enää kestetty niitten taksikuskien tuijotteluu. Mami meni jututtaan yhtä ja selitti et työllä ja tuskalla sai yhen kuskin tilaamaan meille tilataksin ja luultiin et se mikä toi asiakkaita tonne lähteviin, tulis korjaamaan meijät kyytiin, mut se tekiki oharin. Taksikuski sano, että kyllä hän ottaa meijät kyytiin. Mami selitti, et hän ei jaksa purkaa kuormaa, siks kärry pitää saada semmosenaan autoon, senvuoks tilattiin tilataksi. Setä kysy et pystyyks kärryn nostamaan autoon, mami vastas et kyllä pystyy, sitä on kannettu vaik kuin paljon matkan aikana. Toteamus oli et sitten onnistuu, hän vie meidät kotiin, ihanaa. Auto ajo kuorman viereen, kuski laitto takapenkit nurin ja nostivat mut koko höskän kans autoon ja niin lähdettiin kohti Korsoo. Matka sujuikin rattoisasti niitten jutellessa, niil oli yhteisiä kokemuksii matkustamisest ja sen vaikeudest.Oli käyneet samoissa paikoissa aikoinaan. Niimpä sitten oltiinkin jo Johannalla, mut ja tavarat pakattiin vuorostaan meijän omaan autoon ja hankaluuksitta päästiinki sit kotiin.
Pihalla mami otti mut kainaloon ja suunnisti sisälle. Samalla ovenavauksella kun me mentiin sisään, Lyyli ja mutsi syöksy innoissaan ulos iloisina meijän kotiin tulosta. Mut mami laittokin oven kiinni, jätti ne pihalle ja suunnisti kylppäriin. Riisu kaikki vaatteensa pikkupöksyjä lukuunottamatta ja heitti ne kylppärin nurkkaan, pisti mut kunnon pesuun, kävi ite suihkussa, ja vasta sen jälkeen moikattiin tytyjä. Sitten joutukin pesukone töihin, kaikki mahdollinen matkassa ollut joutu pesuun, kaks päivää kone teki työtä, kaikki mukana ollu pestiin. Mitä ei voinut koneeseen laittaa, koki käsinpesun, mami pesi ihan kaiken, rahapussia myöten, ne muutamat eurot mitä jäljellä oli, jätti pesemättä.
Nyt oon lepäilly matkan rasitukset pois, terveenä pysyttiin, ei jälkeenpäinkä tultu onneks kipeiks. Reissu oli ihan hyvä, mutta raskas, ihan heti ei uusiks lähettäis, oli sen verran rankka reissu, mut tulihan tehtyy. Tuliaisina itelleni toin Valko-Venäjän muotovalion arvon ja cacibin. Vielä pitää jostain saada yks cacib.
Tässä vielä kuva kauniista Minskistä, johon oltais haluttu tutustua paremmin, mutta matkakertomuksen luettuasi ymmärrät varmaan miksi se ei onnistunut. Mamin kuvaamiset jäi samasta syystä väliin, mutta onneks se ehti muutaman kuvan ottaa.
Ja... toistaiseks pysyttelen kotomaassa.
14.06.2010 16:11
Matkakertomus jatkuu...
Illan maisemakävelyn jälkeen sitten uni maittoikin. Aamulla pakattiin näyttelykärry ja lähdettiin koittaan onneamme, että saadaanko ajoissa hissi ja keritäänkö mukaan bussiin. Mukaan kerittiin ja näyttelypaikalla olikin sitten omat ongelmansa. Parkkipaikkaa ei näyttelypaikalta löytyny, joten bussi pysähty kadun viereen, autosta piti selvitä ulos tavaroineen alta aikayksikön. Siellä on kuulemma määräys, et bussit saa pysähtyä kadulle vaan muutamaks minuutiks, muuten tulee isot rapsut. Ja siellä kaikkia sääntöjä noudatetaan ja vahditaan tehokkaasti. Mamihan sit tietysti heti bussista ulos tullessaan astu koiranläjään, kyllä sen kenkä haisi. Siel kun oli kaikkialla niin siistii, ei roskii, ei koirankakkoi, ruoho leikattuu, ei se älynny varoo. Se oliki varmaan jonkun näytelmiin osallistuvan aikaansaannos.
Näyttely oli, yllätys, yllätys sisähallissa. Siis sisänäyttely kesäkuumalla, ei hyvältä kuulostanu. Ulkona oli lämmin, aurinko paistoi, ja sisällä varmaan tosi kuuma. Tietysti sit kadulta hallin pihaan oli kahdet moniportaiset raput, ylös niitä ei päässy muuten kun kantamalla kärryt. Oli siinä punnertaminen, mut saihan ne meijät pihatasanteelle. No sitten halliin päästyämme aloimme tutkimaan missä meijän kehä on. Ja meijän tuurilla se tietty oli yläkerrassa, ei hissiä, ei edes luiskaa vaan ensin pitkät raput ja vielä toiset vähän lyhyemmät. Kyllä on tosi hölmöö, ettei tollases hallis hissejä ollu. Ei siinä muuta kun taas vaan mami ja Taru punnertamaan meijät vuorotellen kärryinemme kantamalla ylös.
Siinä meinas kyllä niitten voimat loppua, valittivat, et sattuu selkään ja sattuu jalkoihin, mut saivat kun saivatki meijät yläkertaan. Sitten se karsee tungos, mikä siellä oli, kylmästi vaan kärryä vetämällä mamin oli pakko edetä kehälle, ei auttanu kiltisti pyydellä tietä, silloin ei olis päässy ollenkaan eteenpäin, piti vaan röyhkeesti edetä, niin sitten vähän väistivät. Samoin muuten kaikki muutkin eteni. Lopulta löyty paikka kehän laidalta, johon sitte parkkeerattiinki.
Kehän laidalla ootellessa toiselle golli-pojalle iski ripuli, Ei muuta kun siivoomaan häkkii ja poikii. Mamil onneks oli canikuuria mitä enshätäänannettiin ripuloijalle. Onneks oli ruokatauko ennenkun sheltit alko. Ja kun Taru meni shelttipojan kans kehään, se kehän poikki mennessään tiputteli jälkeensä puurokasoja. Mami kävi äkkii paperin kans ne siivoomas, nyt oli jo kahel ripuli. Mäkin sitten kävin kehässä, voitin luokkani, olin paras narttu, sain sertin ja cacibin ja olin lopuksi VSP, musta tuli myös maan valio.
No sitten siinä vielä kehän laidalla ooteltiin kun muunrotusten kanssa takana olevat suomalaiset sano, et nyt se musta sheltti oksens tonne häkkiin. Oksennettuhan sinne oli ja lisäks ripuloitu. Ei muuta kun siivoomaan. Pakattiin kimpsut ja kamsut ja lähettiin pihalle. Nyt sitten kannettiin rullakkomme vaihteeks alas molemmat samat raput, jotka oltiin punnerrettu ylös. Siel hallissa oli mielettömän kuuma, hikee tippu mamilta monta litraa sillä keikalla. Päästiin sitten lopultakin pihalle. Siellä ei muuten kukaan ees yrittäny auttaa rappusis, katottiin vaan et onhan akoilla rankka homma. Kun pihalle päästyä otettiin vesihuikat, molemmat colliet oksens veden heti ulos. Taru yritti löytää lääkärii ja koirille jotain lääkettä, lääkärii ei näyttelys s löytyny, mut jostain kojust sai lääkkeen jonka piti auttaa oksenteluun ja hiukka ripuliinkin. Käskettiin antaa sitä ja ripulilääkkeitä lisäks. Jonkun aikaa pihalla levättyämme ja Tarun juoksutettua ripulikoiria puistikossa oli pakko taas selvitä ne kahdet rappuset katutasoon päästäksemme.Siinä sitä sitten ooteltiin ja ooteltiin et bussi tulis viemään meijät hotellille.
Tossa kuvassa mä oottelen bussia.
Ja taas jää juttu kesken, mä jatkan sit taas joko illalla tai huomena.
