Rakkaissa muistoissamme
|
Pontus
Ensimmäinen koiramme
Attalos Bontus "Pontus"
30.12.1972 - 5.6.1980

| |
"Satumetsän laidalla oli portti.
Se oli pieni portti, pienin kaikista. Niin vihreä se portti oli ja täynnä pieniä kirsikankukkia. Siitä mahtui kulkemaan läpi vain harvassa ja yksitellen. Se oli taivaan portti pois Satumetsästä.
Ja sen portin läpi kulkivat kerran kaikki koirat, niin rauhallisena mieleltään, kevyesti askeltaen. Portin takana oli ikuinen meri ja suuremmat metsät. Se oli uusi kaunis maailma, satujen koirataivas.
Kerran iltana rauhaisana, portin luokse kulki koira. Ei vanha iältänsä, mutta uupunut voimiltansa. Rauhallisena se kulki, kulki ikuisuuden portille niin pienelle portille, josta läpi kuljettiin vain yksin.
Pieni koira istui, katsoi portista kauas. Näki valon ja ihastui siihen, niin kauniilta valo näytti. Olisi valon ottanut kiinni, mutta se paistoi portin toisella puolella. Niin askeleen rohkean otti lähemmäs.
Niin kuin tähdeksi olisi syntynyt, pieni koira, se muuttui kevyeksi aivan, niin onnelliseksi se itsensä tunsi. Valo kaunis teki sen taas nuoreksi ja rohkeaksi. Se istui katsomaan, odottamaan seuraavaa kulkijaa.
Niin on koirani mennyt siitä portista… Kauniimmalla puolen ne vapaana juoksentelevat. Miksi suren, miksi itken niin paljon? Koirani on rauhallinen ja tyyni. Sen on hyvä olla."
- Kirjoittaja tuntematon -
|
Inka
19.11.1987 - 6.7.1999 |
| Muru
22.8.1989 - 5.9.2000
|
Juli
31.7.1992 - 20.7.2001 |
| Sofi
30.6.1989 - 14.4.2003
|
Tyty
13.8.1995 - 26.9.2008 |
| 
"Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajoilla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa, vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä."
-Eino Leino-
|
|
Vallu
Tytyn isänisä
Hoitopoikamme Vallu
FIN MVA Cadinan Valtter
om. Virva Vikström
2.1.1991 - 2.2.2006 |
| Eetu
Tytyn poika
Tytylän Eemeli "Eetu"
om. Eija Rasi
kuva: Eija Rasi
1.1.1998 - 10.3.2007 |
Sylvi
Julin tyttö
Tytylän Chouette "Sylvi"
om. ja kuva: Saara Sallner
7.4.1997 - 12.5.2008 |
| Saimi
Julin tyttö, Sylvin sisko
Tytylän Cherie "Saimi"
om. ja kuva: Saara Sallner
7.4.1997 - 17.10.2008 |